VIDEO: Kotivo kokemuksia – Immonen

Ammattitaitoiset työntekijät varmistivat onnistuneen sähkösaneerauksen

Topi ja Minna Immonen asuvat Turussa vuonna 1989 rakennetussa paritalossa. Kolmisenkymmentä vuotta vanhan kodin sähköt alkoivat olla jo aikansa eläneet, ja koska taloon oli tarkoitus tehdä muutakin remonttia, päätettiin samalla uusia myös sähköt. Sähkösaneerauksiin erikoistuneen Kotivon yhteydenotto tuli kuin tilauksesta.

Tärkein syy saneeraukselle oli sähköturvallisuus.

– Meillä oli niin sanottua hyppysähköä. Jos otti sähkötöpselin pois seinästä, pistorasia iski kipinää. Turvallisuus oli tosiaan se ensisijainen juttu, miksi sähköt päätettiin uusia, sähkötukkumyyjänä työskentelevä Topi kertoo.

Pienentyneitä sähkölaskuja

Sähköremontissa jokainen huone sähköistettiin uudestaan: pistorasiat ja sähköpääkeskus uusittiin sekä pannuhuoneeseen asennettiin uusi lämmönsäädin.

– Saatiin koko paketti kuntoon. Sähkölasku on pienentynyt, koska uusi lämmönsäädin tunnistaa ulkolämpötilan ja säätää huonelämpötilaa sen mukaan. Ei ole ollut sisällä liian kuuma, Minna sanoo.

Erityistä kiitosta saa Kotivon työntekijöiden ammattitaito.

– Tosi mukavia sähkäreitä, siis aivan loistavia. Huippusuoritus heiltä, oli tosi kiva tehdä yhteistyötä Kotivon sähkömiesten kanssa, Topi kehuu.

Turvallisuutta ja viihtyvyyttä

Remontin myötä kodin sähköturvallisuus vastaa tämän päivän asetuksia. Myös asuinmukavuus on aivan ero tasolla entiseen verrattuna.

– Konkreettisin hyöty on totta kai se turvallisuus, mutta nyt myös lämmitys toimii ja asuinmukavuus on parantunut. Se konkreettisuus näkyy siis myös siinä, että täällä on hyvä olla, Minna kiteyttää.

Kategoriat: Kokemuksia, Sähkösaneeraus, Yleinen |